Blogi

Toivoa ja toimintaa -blogissa kerrotaan hankkeen etenemisestä ja käsitellään ajankohtaisia hankkeen teemoihin liittyviä asioita. Blogia päivittävät hankkeen työntekijät, mutta myös sinun kirjoituksesi voidaan halutessasi julkaista. Ole tällöin yhteydessä hankekoordinaattori Pinjaan (pinja.sipari at bmol.fi)!

Maantieteilijät ja biologit ympäristövaikuttajina

Maantieteilijöiden ja biologien osaaminen on keskeisen tärkeää kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Osaamistaan voi hyödyntää monenlaisilla tavoilla. Haastattelimme kuutta maantieteilijää ja biologia, jotka käyttävät koulutustaustansa tuomaa osaamistaan inspiroivina yhteiskunnallisina vaikuttajina. Juttu on alun perin julkaistu Natura-lehden numerossa 3/2021.

Nuorikin voi vaikuttaa ilmastolakiin – katso 3 vinkkiä!

Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Suomen ilmastolakia uudistetaan ja vahvistetaan parhaillaan, jotta tämä tavoite toteutuu. ​Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja uuden ilmastolain luonnoksesta eli kansalaiset voivat nyt kertoa päättäjille ...

Toivoa ja toimintaa -päiväleiri 13-17-vuotiaille Helsingissä 28.6.-2.7.

Innostaako vaikuttaminen maailman asioiden puolesta? Kiinnostaako kestävä kehitys, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus tai ihmisoikeudet? Tai oletko joskus huolestunut maailman tilasta? Tule mukaan Toivoa ja toimintaa -päiväleirille!

22 nopeaa tapaa vaikuttaa kestävän kehityksen puolesta

Kestävän kehityksen mukaisen maailman rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Aina ei kuitenkaan tarvita valtavia projekteja, vaan jokaisella pienelläkin vaikuttamisteolla on merkitystä ja ne vievät asioita oikeaan suuntaan.  Tälle sivulle on koottu ...

Muistilista ilmastoaiheisen monialaisen oppimiskokonaisuuden laatijalle

Ilmastonmuutos on valtavan laaja ongelma ja siitä saa vain kapean ymmärryksen, jos aihetta käsitellään vain yhdestä näkökulmasta. Siksi monialainen oppimiskokonaisuus onkin erinomainen tapa aiheen käsittelyyn. Monialaisessa oppimiskokonaisuudessa ilmastonmuutosta kannattaa käsitellä ...

Toivoa ja toimintaa on mukana Ulos-Ut-Outissa!

ULOS – UT – OUT -tapahtuma kokoaa satoja opettajia, kasvattajia, ohjaajia, päättäjiä ja tutkijoita etsimään yhdessä polkuja kestävään tulevaisuuteen ja innostumaan ulkona oppimisesta. Teemana on on tänä vuonna muutos – ...

Miten kohdata ympäristötunteet itsessäni ja nuorissa? – itseopiskelumateriaali kasvattajille

Miten käsitellä omia tunteitaan maailman ongelmiin liittyen? Entä miten kohdata ympäristöahdistunut nuori? Biologian ja maantieteen opettajien liiton Toivoa ja toimintaa -hankkeessa on tuotettu iso määrä ympäristötunteisiin liittyvää materiaalia. Tälle sivulle ...

Tietoa, tunteita ja toimintaa – parhaat tärpit Toivoa ja toimintaa -tehtäviin ja videoihin!

Biologian ja maantieteen opettajien liiton toivoajatoimintaa.fi -verkkosivustoa on rakennettu kahdessa vaiheessa: vuosina 2019-2020 ja jälleen syksyllä 2022. Toivoa ja toimintaa -hankkeen ensi vaiheessa toteutettiin kattava ja monipuolinen verkkosivusto, jossa kestävää ...

“Onko sittenkään niin, että oppilaat ovat saaneet vaikuttaa?”

Aktiiviseen maailmankansalaisuuteen kasvattaminen on tärkeämpää kuin koskaan, ja opetussuunnitelmat kannustavat ratkomaan kestävän kehityksen ristiriitoja myös kouluissa. Nuorten yhteiskunnallisen vaikuttajuuden vahvistaminen ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Tässä blogitekstissä nostamme esille oivalluksia ...

Julkaisimme sarjan opetusvideoita kestävästä kehityksestä, tunteista ja vaikuttamisesta!

Toivoa ja toimintaa -hankkeessa on juuri julkaistu sarja opetusvideoita kestävästä kehityksestä, tunteista ja vaikuttamisesta. Videoita on tehty hiukan eri kohderyhmille: seitsemästä videosta kaksi on tarkoitettu taustatiedoksi opettajille ja muille kasvattajille, ...

Kestävän kehityksen kasvatukseen tarvitaan toivon taitoja – uusi kirjoitussarja alkaa!

***Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ympäristökasvattaja Pinja Sipari avaa tässä kirjoitussarjassa oivalluksiaan liittyen toivoon, toimintaan ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Oivallukset perustuvat pitkälti Maaret Kallion ja Panu Pihkalan kirjoituksiin. ...

Mitä on toivo kestävän kehityksen kasvatuksessa?

***Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ympäristökasvattaja Pinja Sipari avaa tässä kirjoitussarjassa oivalluksiaan liittyen toivoon, toimintaan ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Oivallukset perustuvat pitkälti Maaret Kallion ja Panu Pihkalan kirjoituksiin. ...

Toivoa kasvatetaan teoilla ja toiminnalla

***Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ympäristökasvattaja Pinja Sipari avaa tässä kirjoitussarjassa oivalluksiaan liittyen toivoon, toimintaan ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Oivallukset perustuvat pitkälti Maaret Kallion ja Panu Pihkalan kirjoituksiin. Tämä on ...

Toivoa paremmasta maailmasta rakennetaan yhdessä

***Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ympäristökasvattaja Pinja Sipari avaa tässä kirjoitussarjassa oivalluksiaan liittyen toivoon, toimintaan ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Oivallukset perustuvat pitkälti Maaret Kallion ja Panu Pihkalan kirjoituksiin. Tämä on ...

Toivon taitoja voi harjoitella myös kestävän kehityksen kysymyksissä – 8 vinkkiä

***Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ympäristökasvattaja Pinja Sipari avaa tässä kirjoitussarjassa oivalluksiaan liittyen toivoon, toimintaan ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Oivallukset perustuvat pitkälti Maaret Kallion ja Panu Pihkalan kirjoituksiin. Tämä on ...

Aamunavaus toivosta ja toiminnasta

Tuntuvatko toivo, toiminta ja kestävä kehitys sopivalta aamunavauksen aiheelta? No sitähän ne toki ovat! Kokosimme käyttöösi tiiviin aamunavausmateriaalin Toivoa ja toimintaa -hankkeemme keskeisistä aihepiireistä. Ota materiaali käyttöön tällaisenaan tai muokkaa ...