Blogi
Toivoa ja toimintaa -blogissa kerrotaan hankkeen etenemisestä ja käsitellään ajankohtaisia hankkeen teemoihin liittyviä asioita. Blogia päivittävät hankkeen työntekijät, mutta myös sinun kirjoituksesi voidaan halutessasi julkaista. Ole tällöin yhteydessä hankekoordinaattori Pinjaan (pinja.sipari at bmol.fi)!

Resursseja ympäristötunteiden käsittelyyn
Ilmastoahdistuksesta ja muista ympäristötunteista puhutaan nykyään paljon ja aihepiiri mietityttää muun muassa opettajia ja muita kasvattajia. Kokosimme käyttöösi tuhdin linkki- ja vinkkilistan ympäristötunteiden käsittelyyn liittyvästä luettavasta ja kuunneltavasta.

Nettisivustomme on julkaistu!
Toivoa ja toimintaa -hankkeessa pureudutaan kahteen ajankohtaiseen aiheeseen: käsittelyssä ovat sekä ilmastoahdistuksen kaltaiset ympäristötunteet että koulun mahdollisuudet auttaa nuoria kasvamaan maailmankansalaisiksi, jotka toimivat aktiivisesti ympäristön ja toisten ihmisten puolesta. Hankkeessa ...