Oodi syyllisyydelle

Maailma palaa ja suomalaisten ilmastopäästöt ovat mukana kärkikahinoissa. Kymmenesosa eliölajeistamme on uhanalaisia. Syömme liikaa lihaa ja kulutuspäätöksemme aiheuttavat kärsimystä ihmisille ja ympäristölle. Julkisessa keskustelussa toistellaan, että syyllistää ei saa, mutta itse olen eri mieltä.  Tunteet auttavat meitä huomaamaan tärkeitä asioita elämässämme. Syyllisyyden tunteen tehtävänä on ohjata ihmistä kohti hyvää. Omantunnon kolkutus auttaa meitä huomaamaan, kun … Lue lisää

Vaikuta rauhan puolesta!

Rauha tarkoittaa sitä, että kenenkään ei tarvitse pelätä väkivaltaa. Rauha on myös sitä, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus osallistua yhteisöjen ja yhteiskuntien toimintaan niin kotona, koulussa, harrastuksissa, työpaikalla, kunnissa, valtioissa kuin kansainvälisestikin.  Me kaikki voimme vaikuttaa rauhan puolesta jakamalla tietoa, herättelemällä ajatuksia, keskustelemalla, osallistumalla järjestöjen toimintaan ja tekemällä hyviä tekoja. Myös yhteistyön, neuvottelun ja ongelmanratkaisun … Lue lisää

Materiaaleja ja uusia koulutuksia toivon taidoista syksyllä 2023

Tänä syksynä tapahtuu jälleen paljon toivon taitojen saralla! Järjestämme teemasta monenlaista maksutonta koulutusta ja kutsumme sinut tutustumaan myös elokuussa julkaistuun Toivon taitojen rastirataan! 1) Tunne- ja vaikuttamistaidot kestävyyskasvatuksessa -koulutukset Helsingissä ja verkkokoulutuksina Koulutukset syventävät osaamista toivon taitojen ohjaamisesta. Tutustut koulutuksessa useisiin uusiin tehtäväkokonaisuuksiin, joissa kestävän kehityksen teemoja käsitellään tunne- ja vaikuttamistaitojen näkökulmista. Pääset keskustelemaan, sekä kokeilemaan … Lue lisää

Toivon taitojen rastirata on julkaistu!

Toivon taitojen rastirata on avoin ja helppokäyttöinen materiaali lasten ja nuorten tunne- ja vaikuttamistaitojen kehittämiseen kestävän kehityksen haasteiden maailmassa. Tulosta rastirata tältä sivulta ja ota sen tehtävät käyttöön vaikka heti! Sivun lopusta löydät lyhyen luentotallenteen, jossa rastirataa ja sen käyttöä esitellään tarkemmin. Mistä on kyse? Toivon taitojen rastirata sopii käytettäväksi niin kouluissa, nuorisotaloissa kuin muussakin … Lue lisää

Tunne- ja vaikuttamistaidot kestävyyskasvatuksessa -koulutukset syksyllä 2023

Toivo on taito, jota voidaan kehittää harjoittelemalla tunne- ja vaikuttamistaitoja. Tunne- ja vaikuttamistaidot kestävyyskasvatuksessa -koulutukset syventävät osaamista toivon taitojen ohjaamisesta. Tutustut koulutuksessa useisiin uusiin tehtäväkokonaisuuksiin, joissa kestävän kehityksen teemoja käsitellään tunne- ja vaikuttamistaitojen näkökulmista. Pääset keskustelemaan, sekä kokeilemaan itse lukuisia lasten ja nuorten kanssa hyödynnettäväksi sopivia harjoituksia. Pääpaino on luovissa menetelmissä, jotka mahdollistavat erityisen hyvin tunnetaitojen … Lue lisää

Toivon taitojen verkkokurssi syksyllä 2023

Toivon taitojen verkkokurssilla pääset tutustumaan ympäristötunteisiin, tunne- ja vaikuttamistaitoihin sekä hyvinvointitaitoihin. Voit suorittaa kurssin omassa tahdissasi ja keskittyen itseäsi eniten kiinnostaviin aiheisiin. Kurssi on suunnattu kaikille ympäristötunteista sekä tunne- ja vaikuttamistaidoista kiinnostuneille. Erityisesti se hyödyttää nuorten kanssa työskenteleviä opettajia, nuorisotyöntekijöitä, järjestöväkeä ja muita kasvattajia. Kurssi ei vaadi ennakko-osaamista, mutta toisaalta se tarjoaa hyvää kertausta jo … Lue lisää

Vinkkejä rasismin ja vihapuheen käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa

Tulevana syksynä vihapuheeseen ja rasismiin liittyvät kysymykset ovat kouluissakin tavallista enemmän pinnalla. Kyselimme vinkkejä aiheiden käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa ja kokosimme vastausten perusteella tämän blogipostauksen.  Vinkit hyödyttävät ennen kaikkea nuorten kanssa työskenteleviä, mutta niistä on apua jopa pienten lasten kanssa työskenteleville. Kaikki vinkatut materiaalit ja koulutukset ovat maksuttomia. Keskeisintä on muista tämä: Ihmisarvon ja … Lue lisää

Tule mukaan Luovat menetelmät toivon taitojen opetuksessa -koulutuksiin kesällä 2023

Kaikille lasten ja nuorten parissa työskenteleville suunnattu koulutus syventää osaamistasi toivon taitojen ohjaamisesta lapsille ja nuorille. Odotettavissa on kestävän kehityksen kasvatusta tukevaa tiukkaa asiasisältöä yhdistettynä luovaan tekemisen meininkiin! Tutustut useisiin tehtäväkokonaisuuksiin, joissa keke-teemoja käsitellään tunne- ja vaikuttamistaitojen näkökulmista. Pääset keskustelemaan sekä kokeilemaan itse lukuisia uusia, suoraan lasten ja nuorten kanssa hyödynnettäväksi sopivia harjoituksia. Koulutuksessa mm. valokuvataan, … Lue lisää

Ennakkotehtävä: Luovat menetelmät toivon taitojen opetuksessa

Lämpimästi tervetuloa mukaan Luovat menetelmät toivon taitojen opetuksessa -koulutuskokonaisuuteen! Koulutus koostuu ennakkotehtävästä sekä kahdesta koulutuspäivästä.  Tältä sivulta löydät ennakkotehtävän materiaaleineen. Katso ensin lyhyt introvideo ja tutustu sitten kolmeen valitsemaasi lisämateriaaliin. Katso ensin introvideo (kesto 30 min.) Tallenne sisältää tämän videoklipin: Taide vaikuttaa. Kestävä kulttuurihyvinvointi. Arto O. Salonen (julkaisija Taiteen edistämiskeskus) Tutustu sitten kolmeen valitsemaasi lisämateriaaliin … Lue lisää

Minä ja kestävä kehitys -tehtävä

Kestävän kehityksen haasteet ja ratkaisut liittyvät elämäämme monin sellaisinkin tavoin, joita emme tule aina ajatelleeksi. Omien ajatusten, tunteiden ja arvojen äärelle pysähtyminen voi selkiyttää oloa sekä auttaa löytämään itselle sopivia vaikuttamisen tapoja ja rakentamaan ympäristötoivon kokemuksia. Voit tulostaa tehtävän materiaaleineen tästä tai katsoa ohjeet alta.  Tehtävä on laaja, joten sen äärelle kannattaa pysähtyä useamman kerran. … Lue lisää

BMOL ry:n toiminta ja koulutukset kesällä 2023

Biologian ja maantieteen opettajien liitto järjestää koulujen kesälomalla useita erilaisia koulutuksia sekä osallistuu tapahtumiin. Tältä sivulta löydät lisätietoa kesätoiminnastamme, tapaamisiin! Luovat menetelmät toivon taitojen opetuksessa -koulutukset verkossa ja Helsingissä Odotettavissa on koulun kestävän kehityksen opetusta tukevaa tiukkaa asiasisältöä rennolla otteella, yhdistettynä mielikuvitusta ruokkivaan tekemisen meininkiin! Koulutus syventää osaamista toivon taitojen ohjaamisesta lapsille ja nuorille. Koulutuksessa … Lue lisää

Luovat menetelmät toivon taitojen opetuksessa -koulutukset opettajille kesällä 2023

Eri alojen opettajille suunnattu koulutus syventää osaamistasi toivon taitojen ohjaamisesta lapsille ja nuorille. Odotettavissa on kestävän kehityksen opetusta tukevaa tiukkaa asiasisältöä yhdistettynä luovaan tekemisen meininkiin! Tutustut useisiin erilaisiin oppimiskokonaisuuksiin, joissa keke-teemoja käsitellään tunne- ja vaikuttamistaitojen näkökulmista. Pääset keskustelemaan sekä kokeilemaan itse lukuisia uusia, suoraan koulun arkeen sopivia harjoituksia. Koulutuksessa mm. valokuvataan, maalataan ja kirjoitetaan runoja. Harjoitukset … Lue lisää

Agenda 2030 -pelejä

Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan kehitystä, joka tyydyttää ihmisten nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Tällä hetkellä kestävää kehitystä tarkastellaan yleensä maailmanlaajuisen kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030:n kautta. Ohjelma koostuu 17 päätavoitteesta sekä lukuisesta joukosta tarkempia alatavoitteita.  Koska kestävän kehityksen tavoitteita on paljon, tuntuu ohjelman haltuunotto monen mielestä haastavalta. Erilaisilla peleillä kestävän kehityksen tavoitteet tulevat … Lue lisää

Parhaat vinkit ilmastovaikuttamiseen

Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä riittää hommia meille kaikille. Onneksi on myös monenlaisia tapoja toimia ja vaikuttaa! Pienennä jalanjälkeä, kasvata kädenjälkeä Ilmastonmuutoksen hidastamiseen voidaan vaikuttaa kahdella tavalla. Toinen niistä on oman hiilijalanjäljen pienentäminen, eli omien päästöjen vähentäminen. Toinen tapa taas on kädenjäljen kasvattaminen. Kädenjälki tarkoittaa kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa teemme. Kädenjälki kasvaa, kun vaikuttamisen avulla saamme muitakin … Lue lisää

Miten kohdata kestävään elämäntapaan liittyviä ristiriitoja lasten ja nuorten kanssa?

Elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa tehdään paljon asioita, joita ei kestävän tulevaisuuden näkökulmasta kannattaisi tehdä. Tämä ristiriita on monen opettajan mielestä yksi hankalimpia koulun kestävän kehityksen opetuksessa kohdattavia asioita. Miten pitäisi puhua ja toimia, kun oppilas asuu karjatilalla tai hänen perheeseensä kuuluu autokauppias, lentoemäntä tai turvetuottaja? Haasteen pohtiminen on kirjattu valtakunnallisiin opetussuunnitelmiinkin. Niiden mukaan perusopetuksessa … Lue lisää

Toivon taidot -verkkokoulutus opettajille helmikuussa 2023

Ilmastonmuutos, luontokato ja muut globaalit kriisit herättävät hankalia tunteita, jotka voivat heikentää hyvinvointiamme. Toivoa ei kuitenkaan ole syytä menettää! Kestävään tulevaisuuteen liittyvä toivo on taito, jota opitaan harjoittelemalla tunne- ja vaikuttamistaitoja. Käytännönläheisessä koulutuksessa opit erilaisia toivon taitoja tunteiden käsittelyyn, osallisuuteen ja vaikuttamiseen liittyen. Koulutus koostuu lyhyistä luennoista sekä runsaasta määrästä käytännön harjoituksia ja ryhmäkeskusteluita. Saat … Lue lisää