***Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n ympäristökasvattaja Pinja Sipari avaa tässä kirjoitussarjassa oivalluksiaan liittyen toivoon, toimintaan ja kestävän kehityksen kasvatukseen. Oivallukset perustuvat pitkälti Maaret Kallion ja Panu Pihkalan kirjoituksiin. Tämä on kirjoitussarjan neljäs kirjoitus. Löydät linkit sarjan muihin osiin tämän tekstin lopusta.***
Ihminen on laumaeläin ja kärsii lauman ulkopuolelle jäämisestä. Voidaksemme hyvin ja kokeaksemme elämämme merkityksellisenä tarvitsemme tunteen siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta. On tärkeää saada kuulua laumaan, jossa toivo on läsnä. Yksin on vaikeaa kokea toivoa, ainakaan kovin vaikeassa tai pitkään jatkuneessa tilanteessa.
Usein toivosta ja toiminnasta kerrotaan uljaita sankaritarinoita, jotka eivät välttämättä lisää tuntua toivosta vaan ennemminkin vievät sitä. Sankareitakin tarvitaan, mutta yleensä eniten voimaa on joukossa. Sankaritarinoiden ohella olisikin hyvä muistaa, että ihmisen kyky toimia ja uskoa omaan vaikuttavuuteensa kehittyy yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ensin osaamme jotain yhdessä ja vasta harjoituksen myötä ehkä myös itsenäisesti. Tekemistä voi harjoitella vertaistoimijoiden, kuten ikätovereiden kanssa, mutta nuori tarvitsee toiminnan tueksi usein myös aikuisia.
Kestävän kehityksen haasteissa ja ongelmissa on se “hyvä puoli”, että ne ovat kaikille yhteisiä. Toisin kuin henkilökohtaisen elämän haasteissa, ei kukaan ole niiden edessä yksin, vaikka toki jokainen kokee asioita yksilöllisellä tavallaan. Tavallisesti emme ole kovin tottuneita keskustelemaan kestävän kehityksen tunteista yhdessä muiden kanssa. Siksi voi syntyä illuusio siitä, että olisimme tunteidemme kanssa yksin. Moni yllättyy siitä, miten samankaltaisia tunteita muillakin ihmisillä on, kun keskusteluun tarjoutuukin tilaisuus. Keskusteluyhteyteen esimerkiksi ystävien tai kollegoiden kanssa kannattaakin pyrkiä ainakin silloin, kun tilanne tuntuu tarpeeksi turvalliselta.
Pelottavaa tilannetta tai haurasta oloa on helpompaa sietää, kun sen voi jakaa jonkun kanssa. Yksin ei kannata jäädä etenkään silloin, kun oma toivo on uhattuna. Yhdessä jaettu toivottomuuskin luo toivoa ja jaetut epätoivon tunteetkin voivat vahvistaa elämänvoimaa. Tarvittaessa toivoa voi myös lainata toisilta.
Ketkä ihmiset sinun lähelläsi ovat sellaisia, jotka voivat jakaa kanssasi epätoivon ja ketkä kannattelevat toivoa yhdessä kanssasi?
——————————————————————————————————————————————
Kirjoitus on osa Kestävän kehityksen kasvatukseen tarvitaan toivon taitoja -kirjoitussarjaa. Voit lukea sarjan muut osat linkeistä:
1) Aluksi: Kestävän kehityksen kasvatukseen tarvitaan toivon taitoja – uusi kirjoitussarja alkaa!
2) Mitä on toivo kestävän kehityksen kasvatuksessa?
3) Toivoa kasvatetaan teoilla ja toiminnalla
4) Toivoa paremmasta maailmasta rakennetaan yhdessä
5) Toivon taitoja voi harjoitella myös kestävän kehityksen kysymyksissä – 8 vinkkiä
——————————————————————————————————————————————
Kirjoitussarjan lähteet:
Voimana toivo (Maaret Kallio / WSOY, 2020)
Ilmastokasvatus ja tunteet. Ympäristötunteiden käsittely kasvatuksessa ja opetuksessa: kolmiportainen malli (Panu Pihkala / Toivoa ja toimintaa, 2019)
https://toivoajatoimintaa.fi/ilmastokasvatus-ja-tunteet/
Tunnetehtäviä (Toivoa ja toimintaa)
https://toivoajatoimintaa.fi/tunteet/tunnetehtavia/
10 suositusta ympäristöahdistuneelle (Panu Pihkala, 2018)
http://ekoahdistus.blogspot.com/2018/09/10-suositusta-ymparistoahdistuneelle.html
Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (Panu Pihkala / Kirjapaja, 2017)
