Maailma palaa ja suomalaisten ilmastopäästöt ovat mukana kärkikahinoissa. Kymmenesosa eliölajeistamme on uhanalaisia. Syömme liikaa lihaa ja kulutuspäätöksemme aiheuttavat kärsimystä ihmisille ja ympäristölle. Julkisessa keskustelussa toistellaan, että syyllistää ei saa, mutta itse olen eri mieltä.
Tunteet auttavat meitä huomaamaan tärkeitä asioita elämässämme. Syyllisyyden tunteen tehtävänä on ohjata ihmistä kohti hyvää. Omantunnon kolkutus auttaa meitä huomaamaan, kun olemme toimineet väärin itseämme, toisia tai ympäristöä kohtaan.
Syyllisyyttä voi potea niin teoista kuin tekemättä jättämisestä. Ympäristösyyllisyys tarkoittaa kestävän kehityksen kysymysten herättämiä syyllisyyden tunteita. Nykypäivänä arkemme on suorastaan pullollaan sitä mahdollisesti herättäviä asioita. Menenkö kauppaan autolla vai pyörällä? Syönkö tänään makaronilaatikkoa jauhelihalla vai soijarouheella? Ostanko uuden talvitakin vai voisiko vanhan vielä korjata? Lähdenkö lomalle junalla, laivalla vai lentäen?
Jokainen on joskus vähintään nolostellut omia valintojaan. Myös syyllisyys, riittämättömyys tai jopa kelvottomuuden tunteet voivat olla tuttuja. Tunteilla on meille viesti, joka toistuu niin kauan, että huomaamme sen ja ryhdymme toimiin. Siksi oiva tapa voimistaa hankalaa tunnetta on jättää se huomiotta. Syyllisyyskin kaivertaa eniten silloin, kun yritämme sivuuttaa sen. Ei tämä minun ostopäätökseni mihinkään vaikuta ja meitä suomalaisia on maailmassa niin vähän, että ei meidän päästöillä ole väliä…
Syyllisyyden tunne alkaa vapautua vasta, kun uskallamme ottaa teoistamme vastuun. Parhaassa tapauksessa syyllisyys ohjaa meitä kestävämpään suuntaa jo tekoa edeltävässä valintatilanteessa, tai viimeistään seuraavalla kerralla. Itse olen jättänyt lomalennot todettuani, että ne eivät ole jatkuvien syyllisyyden puuskien arvoisia.
Monet ihmiset kokevat, että kestävään kehitykseen liittyvässä viestinnässä on usein syyllistävä sävy. Kyse taitaa kuitenkin olla siitä, että ihmiset kokevat neutraalinkin viestinnän syyllistävänä, koska heitä itseään on jo valmiiksi painanut jonkinlainen ympäristösyyllisyys. Tällöin vika ei ole viestissä tai viestijässä, vaan kuulijan tulisi osata kohdata ja käsitellä oma tunteensa.
Mielestäni syyllisyyden tunteet ovat tärkeä apu kestävämpään kehitykseen kannustamisessa. Tasapainoilulle on kuitenkin tarvetta, kuten kestävyyskysymyksissä yleensäkin. Opettajan tai muun aikuisen ei tarvitse pelätä faktojen kertomista syyllisyyden tunteiden herättämisen pelossa, mutta liian suuri syyllisyyden taakka voi lamauttaa. Siksi tarkoitukselliseen syyllistämiseen ei ehkä kannata ryhtyä. Oikeutetun syyllisyyden pohtiminen voi kuitenkin olla yllättävän kiinnostavaa.
Tuntuuko sinun kokemasi syyllisyys oikeutetulta tässä maailman tilanteessa? Entä keiden tulisi mielestäsi kokea ympäristösyyllisyyttä, ja missä määrin?
Jos haluat pohtia ympäristötunteita ja kestävään kehitykseen vaikuttamista yhdessä muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa, olet lämpimästi tervetullut mukaan maksuttomiin koulutuksiimme! Järjestämme syksyllä 2023 Tunne- ja vaikuttamistaidot kestävyyskasvatuksessa -koulutuksia verkossa ja lähikoulutuksena Helsingissä. Lisäksi tarjolla on omatoimiopiskeluna suoritettava Toivon taitojen verkkokurssi.
*** Teksti: Pinja Sipari. Kirjoittaja on lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja ja Biologian ja maantieteen opettajien liiton ympäristökasvatuksen asiantuntija.
*** Teksti on julkaistu alun perin Biologian ja maantieteen opettajien liiton Natura-lehden numerossa 3/2023. Voit tutustua lehden joihinkin artikkeleihin Naturan avoimessa verkkolehdessä.
