Olen Adile Sevimli, Ylioppilaslehden päätoimittaja ja nuortenkirjailija. Ylioppilaslehti on yksi maailman vanhimmista opiskelijalehdistä, ja se tavoittaa kymmeniä tuhansia ihmisiä verkossa, yliopistoilla ja lukioissa.
Koin oman yhteiskunnallisen heräämiseni lukiossa, kun elämänkatsomustiedon opettaja kertoi minulle tuntemattomista filosofeista ja teorioista. Teki hyvää altistua aiheille, joita en täysin ymmärtänyt. Näkökenttäni avartui ja kiinnostuin ihmisoikeusasioista. Oman lähipiirini lisäksi aloin ajatella ihmisiä, joita en tuntenut, ja maita, joissa en ollut käynyt.
Nuorempana halusin ensin poliitikoksi, koska ajattelin sen olevan suorin tapa vaikuttaa yhteisiin asioihin. Poliitikot kuitenkin joutuvat tinkimään periaatteistaan tekemällä kompromisseja. Toimittajana voin vaikuttaa luovemmin ja toimia vallan vahtikoirana.
Journalismi toimii usein keskustelunavaajana ja näyttää tilanteita, joissa laki ja moraali eivät kulje käsi kädessä. Toimittaja voi myös antaa äänen haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille, ravistella totuttuja ajattelutapoja ja rikkoa sosiaalisia kuplia. Taustatutkimusta ja kenttätöitä tehdessä toimittaja näkee ja kokee asioita itse, jolloin ne tuntuvat omassa kehossa ja mielessä. Asioista on saatava kirjoittaa, jotta muutkin näkisivät ne.
Myös taidetta tekemällä voi vaikuttaa. Toimittajan työn ohella olen kirjoittanut ystäväni kanssa noidista kertovan nuortenkirjan, jonka teema on ympäristökriisi. Kirjassa noidat lataavat metsässä akkujaan ja paranevat kaupungin tuottamasta uupumuksesta ja sairauksista. Heidän sydämensä lyövät samassa sykkeessä puiden pulssin kanssa. Vahvat aistikokemukset metsässä ovat asia, jonka ihminenkin voi kokea. Ihmiset tuhoavat luontoa, koska he ovat vieraantuneet siitä, mutta noitien vahvaan luontosuhteeseen voi silti samaistua. Näin kaunokirjallisuus muistuttaa jostain arvokkaasta tuputtamatta elämänohjeita tai opetuksia.
Lisäksi kirjan noidat ovat vainottu vähemmistö. Sortoa voi tarkastella tarpeeksi etäältä, kun kirja ei leimaa jotain yksittäistä ihmisryhmää stereotypioiden tai kurjuuden kautta. Noidan hahmoon voi samaistua useampi eri vähemmistö tai itsensä ulkopuoliseksi kokenut ihminen.
Onneksi vaikuttaa voi monin eri tavoin. Vaikka en istuisi Elokapinan mielenosoituksessa, kirjoitan kaikki journalistiset artikkelini pohtien, miten ekokriisi vaikuttaa käsittelemääni aiheeseen. Jos esimerkiksi suuren pankin johtaja kertoo haastattelussa, että talous vakautuu pandemian jälkeen, haastan häntä kysymällä: Entäs ilmastonmuutos? Miten suurin kohtaamamme kriisi vaikuttaa talouteen?
Päätoimittajana voin myös päättää, kuka lehdessämme saa puhua ja kirjoittaa. Varmistan, että kirjoittajissa ja haastateltavissa on eri alojen asiantuntijoita ja ihmisiä eri taustoista. Haluan antaa tilaa myös aloitteleville toimittajille.
Koen olevani onnekas, koska työni ei vahingoita ketään eikä minun tarvitse edistää yltiöpäistä kuluttamista. Toki painettua lehteä varten kaadetaan puita ja journalismikin voi satuttaa, mutta koen kuitenkin olevani työssäni aktiivisemmin osa yhteiskunnallista keskustelua kuin vaikkapa maapallon tuhoamista tai tuloerojen kasvattamista.
TEKSTI: Adile Sevimli
KUVA: Aava Eronen
Teksti on julkaistu osana Toivoa ja toimintaa -tehtäväpakettia, jonka aiheena on yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
