Ohjeita eliökokoelman tekoon

Biologian opetussuunnitelmaan kuuluu eliökokoelman laatiminen 8. luokalla. Tältä sivulta löydät ohjeita ja vinkkejä eliökokoelmien laadintaan. Myös alakoulun opettaja voi soveltaa materiaaleja, kun 3.-6. luokan ympäristöopissa laaditaan kasvioita. Mukavia hetkiä luonnon ja sen havainnoinnin parissa!

Sisällysluettelo
1) Mistä tässä materiaalissa on kyse?
2) Opettajalle
2.1 Eliökokoelman tekemisestä on monenlaisia hyötyjä
2.2 Materiaalia ja ohjeita eliökokoelman tekoon
2.3 Kansalaistiedettä digitaalisilla eliökokoelmilla (iNaturalist ja Laji.fi)
2.4 Järjestä koulussasi kokoelmakilpailu
2.5 Kysymyksiä ja vastauksia kokoelmista opettajille ja oppilaille
2.6 Mistä lajien nimet tulevat?
3) Oppilaalle
3.1 Ohjevideot: Näin tunnistat, kuvaat, keräät ja prässäät kasveja
3.2 Näin teet keruukasvion
4) For parents: Information on the schools species collection in English

1) Mistä tässä materiaalissa on kyse?

Tämä materiaali on julkaistu vuonna 2025 Biologian ja maantieteen opettajien liiton aiemman toteuttaman kokoelmakilpailuhankkeen materiaalien pohjalta. Päivitetyt materiaalit julkaistiin tällä sivulla keväällä 2025 ympäristöministeriön jakaman ympäristökasvatus- ja valistushankkeen avustuksen turvin. Opettajat voivat soveltaa näitä materiaaleja haluamallaan tavalla.

Alkuperäisen kokoelmakilpailuhankkeen toteutti BMOL ry yhteistyökumppaneineen vuosina 2017-2018. Tuolloin koottiin Natura-lehden valtakunnallisen kokoelmakilpailun järjestämisen yhteydessä runsaasti taustamateriaalia sekä ohjeita eliökokoelmien toteuttamisen tueksi. Mukana hankkeessa oli Suomen lajitietokeskus, jonka avulla kouluissa ja oppilaitoksissa tehdyt havainnot saatiin tieteelliseen käyttöön. Kilpailua oli tekemässä myös Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen KOPPI-hanke, joka keräsi tutkimuskäyttöön osallistujien kokemuksia eliökokoelmien tekemisestä.

Kokoelmakilpailun vuosina 2017-2018 julkaistut materiaalit löydät täältä. 

2) Opettajalle 

Sivun tästä osiosta löydät opettajalle suunnattua taustatietoa ja materiaalia kokoelmien tekemisen tueksi. Opettajan kannattaa toki hyödyntää myös suoraan oppilaille suunnattuja materiaaleja, jotka löytyvät sivun seuraavasta osiosta.

2.1 Eliökokoelman tekemisestä on monenlaisia hyötyjä

a) Luontosuhde syvenee: Luontosuhteen syntymiseen tarvitaan luontoa. Kun ensimmäistä kertaa näkee oikean nokkosperhosen tai västäräkin tai maistaa hieman ketunleipää, alkaa vähitellen ymmärtää ympärillään olevaa elämää. Samalla syntyy muistoja ja ajatuksia, ja herää halu pitää luonnosta huolta.

Luonnossa liikkuminen itsessään aktivoi monella tapaa ja on tutkitusti terveellistäkin. Luonnossa liikkuessa oppii myös tunnistamaan muita lajeja ja ymmärtämään luonnon toimintaa kokonaisuudessaan.

Oppilaiden pitää päästä katsomaan luontoa ja sen lajistoa aidossa ympäristössä. Kasveja kerätessä pääsee harjoittelemaan havainnointitaitoja, sillä kerättävää kasvia etsiessä joutuu tarkkailemaan, tutkimaan, pohtimaan, käyttämään muistiaan, vertailemaan, luokittelemaan ja lopulta tunnistamaan ja nimeämään kerättävän kasvin.

b) Monipuolista oppimista: Kouluissa tulee hyödyntää monipuolisia oppimisympäristöjä, ja eliökokoelma kuuluu yläkoulun biologian opetussuunnitelmaan. Perinteisesti eliökokoelma on koottu kasveista, mutta sen voi toteuttaa myös kuvaamalla muita eliöitä. Kokoelmien tekeminen onkin tehnyt näyttävän paluun kouluihin nykyaikaisella vivahteella: kuvaamalla ja käsittelemällä digitaalista aineistoa tekijä oppii myös monenlaisia TVT-taitoja.

c) Tietoa tieteen käyttöön: Tekemällä kokoelman iNaturalist-sovelluksessa tai suoraan laji.fi -tietokantaan tulevat lajihavainnot tieteen käyttöön. Havaintotietoja käytetään esimerkiksi lajien levinneisyystietojen päivityksessä ja pitkän aikavälin lajiston seurannassa. 

Kuva: Kayla Farmer / Unsplash

2.2 Materiaalia ja ohjeita eliökokoelman tekoon

1) Powerpoint-esitys. Lataa tästä PowerPoint-esitys, jota voit käyttää opetuksessa. Esitys on vapaasti muokattavissa, kunhan huomioit valokuvien oikeudet. Esitys on laadittu vuoden 2018 kokoelmakilpailun esittelemistä varten. Esityksen sisältö: tietoa eliökokoelmasta, tietoa kaupunkien ja kylien lajeista, tietoa Suomen lajitietokeskuksesta ja ohjeita kilpailuun vuodelle 2018. Tiedoston pdf-versio.

2) Ohjeet oppilaille. Suoraan oppilaille suunnattuja ohjeita kasvien tunnistamiseen ja kasvion laatimiseen löydät jäljenpää tältä sivulta.

3) Linkkivinkkejä lajintunnistukseen:

4) Taustatietoa aiheesta:

  • Kasvien kerääminen – perinteisen opetusmenetelmän uusi tuleminen (Arja Kaasinen), teoksessa Ympäristöoppia opettamaan (2016)
  • Maasto-opetus luonnon monimuotoisuuden arvostamisen perustana (Arja Kaasinen), teoksessa Ympäristöoppia opettamaan (2016)
  • Biodiversiteettikasvatus luonnonlukutaidon edistäjänä (Arja Kaasinen ja Essi Aarnio-Linnanvuori), teoksessa Ulkona opettamisen käsikirja (2023)
  • Ulkona opettamisen historiaa (Arja Kaasinen ja Anttoni Kervinen), teoksessa Ulkona opettamisen käsikirja (2023)
Tunnista kasvi -YouTube-kanavan videoiden tarkoituksena on edistää kasvien tunnistamista, ja tuottaa iloa kasvien maailmaa ihmetteleville.

2.3 Kansalaistiedettä digitaalisilla eliökokoelmilla (iNaturalist ja Laji.fi)

Kansalaistiede on tieteellistä tutkimusta, jota tekevät ihmiset, joilla ei ole tieteellistä koulutusta. He voivat auttaa tutkimuksen tekemisessä monella tavalla esimerkiksi keräten, luokitellen tai analysoiden tutkimukseen tarvittavaa dataa. 

Kansalaistiedettä on tehty esimerkiksi tähtitieteen ja biologian alalla ja sitä hyödynnetään erityisesti ympäristön tutkimuksessa. Esimerkiksi hyönteistutkimuksessa kansalaistieteellä on merkittävä asema. Suosittuja kansalaistiedeverkkosivustoja ovat mm. iNaturalist ja Zooniverse. Suomessa kansalaistieteen tekoon kannustavat muun muassa Lajitietokeskus ja Suomen ympäristökeskus.

Kouluissa kansalaistiede edistää tiedon tuotantoa ja luonnon monimuotoisuudesta oppimista sekä ympäristökansalaiseksi kasvamista. Joka vuosi n. 57 000 kokoinen yläkoululaisten ikäluokka kerää eliökokoelman. Jos jokainen ilmoittaisi havaintonsa kansalliseen tietokantaan, saataisiin huima määrä tietoa tutkijoille. Esim. 20 havaintoa/yläkoululainen tuottaisi yhteensä > 1 milj. havaintoa!

Eliökokoelma iNaturalistissa

Eliökokoelman voi toteuttaa luontoharrastussivusto iNaturalistissa, jolloin oppilas ja myös opettaja saavat tunnistusapua sekä tekoälyltä että kansainväliseltä luontoharrastajien ja tutkijoiden verkostolta. Eliökokoelman tekeminen uudella tavalla innostaa ja on merkityksellistä, kun havainnot tallentuvat samalla Suomen Lajitietokeskukseen, josta niitä hyödynnetään esimerkiksi tutkimuksessa ja maankäyttöön liittyvässä päätöksenteossa. Kansalaishavainnoinnilla kerätyt isot datamassat ja pitkät aikasarjat yleisistä lajeista voivat ympäristön muuttuessa osoittautua tulevaisuudessa hyvinkin arvokkaiksi. 

Ohjeita iNaturalist-sovelluksen käyttöön opetuksessa löydät MAPPA.fi -palvelun teemarepusta. Reppu sisältää mm. tiiviin ja käytännönläheisen opettajan oppaan, ohjevideoita sekä esimerkin eliökokoelman arviointilomakkeesta ja esimerkin oppilaille jaettavasta ohjeesta, kun eliökokoelma tehdään iNaturalist -sovelluksella.

Suomen Lajitietokeskus kokoaa eliölajeja koskevaa tietoa

Suomen Lajitietokeskus kerää ja yhdistää suomalaisen lajitiedon yhtenäiseksi ja avoimeksi kokonaisuudeksi tutkimuksen ja opetuksen, hallinnon sekä suuren yleisön käyttöön.

Suurin osa maamme havainnoinnista tehdään vapaaehtoisvoimin. Havainnointiin voi osallistua myös koululainen. Jotta havainnoista on hyötyä, tulee lajien olla oikein määritettyjä. Laji.fi -aineistoja vertaisarvioidaan, eli mikäli havainto näyttää erikoiselta tai joku huomaa esimerkiksi lajinmäärityksessä epätarkkuutta, voi hän vaatia havaintoon tarkennusta. Kuka tahansa luontoharrastaja voi myös tarkistaa toisten tekemiä havaintoja. Avoimuus ja vertaisarviointi kuuluvat tieteelliseen työhön, koska sillä voidaan varmistaa tuotetun tiedon luotettavuus. Suomen lajitietokeskus on jäsen GBIF (Global Biodiversity Information Facility) -verkostossa, joten lajihavaintotiedot tulevat osaksi myös maailmanlaajuista avointa tietokantaa.

Arvokkaita havaintoja tehdään myös tunnetuista lajeista. Monilta alueilta puuttuu tietoja yleisimpien lajien levinnäisyydestä, sillä kasviharrastajat eivät välttämättä ole aina jaksaneet ilmoittaa niitä. Oppilaiden ja opiskelijoiden havainnoilla pyritään saamaan lisätietoa näiltä katvealueilta. Tämän vuoksi havainnot mm. maitohorsmista, rauduskoivuista ja vadelmista kannattaa lisätä tietokantaan, vaikka kyse ei olekaan harvinaisista erikoisuuksista.

Laji.fi -tietokanta palvelee monia eri käyttäjäryhmiä. Digitaalisen eliökokoelma tekeminen laji.fi -alustalle on tapa, jolla voi suorittaa koulutyön tekemällä tiedettä ja jakamalla omat havaintonsa muiden käyttöön. Havaintodatalla tehdään oikeaa tiedettä. Laji.fi -portaaliin tehty tunnus säilyy oppilaalla myös koulun jälkeen. Lajiharrastusta onkin mahdollista jatkaa itsenäisesti vaikka aikuisikään asti. Naturan kokoelmakilpailulle löytyy laji.fistä oma havaintolomake. 

Lisätietoa:

  • Laji.fi:ssa voit tutustua lajeihin ja niiden esiintymiseen, selata havaintoja suomalaisista lajitietokannoista sekä pitää kirjaa omista luontohavainnoistasi.
  • Suomen Lajitietokeskus pähkinänkuoressa: https://laji.fi/about/2915 
  • Global Biodiversity Information Facility, jonka jäsen laji.fi on
  • Koululaisten käyttöön kokoelmakilpailulomakkeen löydät tältä sivulta kohdasta “Kansalaistiede”: https://laji.fi/save-observations (HUOM! Lomake on edelleen eliökokoelmien tekijöiden käytössä, vaikka kokoelmakilpailu ei ole enää valtakunnallinen kilpailu. Nykyään suosittelemme kuitenkin toteuttamaan digitaalisen eliökokoelman helppokäyttöisemmässä iNaturalist-sovelluksessa.)

2.4 Järjestä koulussasi kokoelmakilpailu

Opettaja voi halutessaan järjestää koulussa koulun oman kokoelmakilpailun, jossa koulun parhaat kokoelman tekijät palkitaan esim. syyslukukauden päätöstilaisuudessa jaettavalla diplomilla. Voit ladata kunniankirjan täältä: http://www.naturalehti.fi/2018/05/08/materiaalia-ja-ohjeita-eliokokoelman-tekoon/.

2.5 Kysymyksiä ja vastauksia kokoelmista opettajille ja oppilaille

Tämä teksti on ilmestynyt Natura-lehden numerossa 2/2016 ja kertoo erityisesti kasvikokoelmista. Artikkelin tieto on sovellettavissa kaikkiin eliöryhmiin. Teksti: Arja Kaasinen

Vinkki! Teksti löytyy myös erillisenä artikkelina, jos haluat jakaa sen oppilaille ja heidän perheilleen tutustumista varten.

a) Miksi juuri kasvit?

Kasvit ovat varsin helppoja opeteltavia, sillä ne eivät juokse karkuun, niitä voi koskettaa, tuoksutella ja joitakin jopa maistaa. Kasveja opetellessa harjoitellaan kaikkialla tarvittavien havainnointitaitojen lisäksi yleisiä lajintunnistustaitoja. Samalla opitaan ja ymmärretään, että luonnossa on monenlaisia lajeja ja niillä on erilaisia vaatimuksia ja että me ihmiset olemme tästä monimuotoisuudesta riippuvaisia. Tätä kaikkea voidaan kutsua myös biodiversiteettikasvatukseksi.

Tutkimuksissa on todettu, että tavallisimpia suomalaisia kasvilajeja, kuten voikukkaa, mäntyä, rauduskoivua, leskenlehteä tai päivänkakkaraa eivät kaikki koululaiset tai edes heidän opettajansakaan tunnista.

Luontosuhteen syntymiseen tarvitaan luontoa. Siellä on käytävä ja sinne mentävä. Oppilaiden pitää päästä katsomaan luontoa ja sen lajistoa aidossa ympäristössä. Kun ensimmäistä kertaa näkee oikean nokkosperhosen tai västäräkin tai maistaa hieman ketunleipää,alkaa vähitellen ymmärtää ympärillään olevaa elämää. Samalla syntyy muistoja ja ajatuksia ja herää halu pitää luonnosta huolta.

b) Mitä ja miten kasveja kerätessä oppii?

Kasveja kerätessä joutuu harjoittelemaan havainnointitaitoja, sillä kerättävää kasvia etsiessä joutuu tarkkailemaan, tutkimaan, pohtimaan, käyttämään muistiaan, vertailemaan, luokittelemaan, lopulta tunnistamaan ja nimeämään kerättävän kasvin. Samalla joutuu käyttämään apuna useita aisteja. Aistien käyttö tehostaa oppimista, sillä opittava kasvilaji on helpompi palauttaa takaisin mieleen, kun se on sidottu muistinlokeroihin useilla eri tavoilla. Luonnossa liikkuminen itsessään aktivoi monella tapaa ja on tutkitusti terveellistäkin. Luonnossa liikkuessa oppii myös muita lajeja ja luonnon toimintaa kokonaisuudessaan.

Varsinaisen tunnistamisen jälkeen kasveja joutuu tutkimaan useaan otteeseen, tekipä sitten kuivattua tai digitaalista herbaariota. Hienomotoriikka kehittyy, kun kasvi pitää asetella kuivamaan ja tehdä siitä lopulta kasvitaulu. Kasvilappua kirjoittaessa täytyy etsiä tietoa. Samalla voi oppia lajista laajemmin. Jokaisen työvaiheen yhteydessä kasvia tulee katsottua uudestaan ja palautettua lajin nimi mieleen. Kerääminen on monipuolisuudessaan erittäin hyvä oppimismenetelmä. Digikasvion tekemisessä jää muutama työvaihe välistä, mutta toisaalta kuvia joutuu käsittelemään useaan otteeseen. Samalla oppii teknologiasta.

c) Miksi kasvien nimiä pitää opetella ulkoa?

Kasvien nimien ulkoa opettelu nostaa monelle kitkerät muistot mieleen. Nimilistan ulkoluvussa ei lienekään paljon järkeä. Nimet oppii pikku hiljaa kun kasveihin tutustutaan, niitä kerätään ja tehdään keräämiseen liittyviä eri työvaiheita. Tarkkojen lajinimien sijaan olisi hyödyllisempää opetella laajempia kokonaisuuksia, vaikkapa hahmottaa, millaiset kasvit viihtyvät kuivassa kasvupaikassa tai millaisia kasveja voi löytää suolta. Miltä näyttävät orvokit, leinikit tai koivut?

Kaikkia kasveja ei voi silmämääräisesti edes lajilleen määrittää, joten yksioikoisen lajinimien ulkoaopettelun sijaan hyvät tuntomerkkien tarkkailu-, määritys- ja tiedonetsimistaidot ovat ehkä parempi keino kannustaa lajintunnistuksen pariin. Toisaalta me ihmiset kommunikoimme nimillä, joten joitakin nimiä on vain opittava, tosin oppimistavan ei tarvitse olla pelkästään ulkoluvun kautta. Nimi tekee kasvista erityisemmän, eikä se ole enää vain pelkkä ruoho tai pensas.

d) Voiko opettaja antaa kasvienkeräämistehtävän kesätehtäväksi, koska silloin ollaan lomalla?

Kasvien keräämisen voi ajoittaa touko- ja elokuuhun, jotka ovat koulukuukausia. Ohjeistamalla kasvien keruun osittain koulukuukausille opettaja pitää huolta myös omasta oikeusturvastaan.

Kesäksi voi antaa ohjeet kerätä sellaisia ruohovartisia kasvilajeja, jotka ovat kukassa noihin aikoihin tai sitten kasveja voi kerätä ilman kukintoa. Parhaat kasvien keruukuukaudet osuvat Suomessa juuri kesä- ja heinäkuulle. Tällöin kasveja voi suositellusti ja vapaaehtoisesti kerätä.

Vuodenaikaongelmaa voi ratkaista myös teemoittamalla tehtävän esimerkiksi metsäkasveihin. Silloin metsämaitikka on jo kuivunut musta koppura, mutta silloin voi selvittää, mikä laji on kyseessä. Tämä edellyttää valmiiden vaihtoehtojen antamista, sillä muuten salapoliisityö voi olla liian vaikea.

e) Eikö kasvien kerääminen ole vanhanaikaista?

Historiallista kasvien kerääminen ainakin on. Keräily on ihmisille hyvin ominainen tapa oppia maailmasta. Ei liene montaakaan lasta, jonka huone ei jossain vaiheessa tuoksahtaisi ojan pohjalta, kerätyiltä oksilta, kävyiltä ja hiekkaisilta kiviltä.

Tiettävästi missään muussa maassa ei kasveja ole koulussa kerätty pakollisena tehtävänä niin pitkää ajanjaksoa kuin Suomessa (Kaasinen 2002). Historiaa kasvien keruulle voi hakea Elias Lönnrotin keruumatkoilta, joilta talteen jäi runojen lisäksi myös kasveja ja niiden suomenkielisiä nimiä. Myöhemmin kirjailija-runoilija V.A. Koskenniemi jyrisi vuonna 1936, että ”Erityisesti vihaan niitä kukkashautuumaita, joita kutsutaan herbaarioiksi”.

f) En tunnista näitä kasveja eikä meillä ei ole kotona määritysoppaita.

Aluksi voi tuntua siltä, että kasvioppaan sijasta kädessä voisi yhtä hyvin olla hepreankielinen kirja. Tämän vuoksi opettajan kanssa täytyy saada rauhassa harjoitella tuntomerkkien havainnointia: mitä pitää katsoa ja tarkkailla, kun lajia haluaa määrittää? Samoin määrityskirjojen ja –kaavioiden käyttöä on syytä harjoitella yhdessä.

Aluksi lajinmääritys voi tuntua todella vaikealta. Silloin kannattaa aloittaa tunnistaminen ja kerääminen niistä lajeista, jotka löytyvät vaikka koulun pihalta ja joita voidaan yhdessä tarkkailla.

Määritysoppaita voi lainata kirjastosta ja niitä löytyy myös antikvariaateista ja kirjakaupoista kohtuuhintaan. Voit myös hakea tekoälyllä toimivia lajintunnistussovelluksia puhelimen sovelluskaupasta (esim. Flora incognita, joka toimii myös suomeksi). Lisäksi voit hyödyntää pinkka.helsinki.fi -verkkosivua.

Jos lajia ei tunnista, sitä ei kannata kerätä. Sen sijaan siitä voi ottaa kuvia ja tuoda niitä vaikka opettajalle nähtäväksi. Yhdessä voidaan yrittää selvittää, mistä lajista voisi olla kyse.

g) En voi tehdä kasviota, sillä mummoni ei tunnista näitä kasveja.

Mummot ovat tutkimuksen perusteella merkittäviä kasvilajintunnistustaitojen siirtäjiä. Kaikkien mummojen omat lajintunnistustaidot eivät ole kovin hyviä, sillä heille ei ole välttämättä koulussa enää opetettu kasvilajeja. Myös ulkomaalaistaustaisille mummoille, vaareille ja vanhemmille kasvit voivat olla kinkkisiä. Silloin otetaan avuksi määritysoppaat ja lajintunnistussovellukset ja yritetään oppia yhdessä. Mummojen ja muiden läheisten kanssa tekeminen on arvokasta, joten mummot kannattaa ottaa mukaan keruureissulle silloin kun se on mahdollista. Oppilaan oma työpanos on kuitenkin tärkein.

h) En voi kerätä kasveja, sillä kotini lähellä ei ole metsää.

Metsän puute on ikävää mutta se ei estä kasvien keräämistä. Kasveja kun kasvaa kaikkialla, asfalttipihojen rakosista, kiviportaiden väleistä, ojien pientareilla ja jopa rakennusten seinustoilla. Jokaiselle löytyy varmasti kerättäviä kasveja, etenkin jos opettajalla ei ole tarkkaa lajilistaa siitä, mitkä lajit täytyy kerätä.

i) Kesä meni jo, ja nyt syksyllä ei kasva enää mitään.

Kevään huumassa kasvien keräämisen saattaa siirtää ja lopulta unohtaa, kunnes koulun alku ja biologian kasvienkeruutehtävä palautuu jälleen mieleen. Riippuen koulun sijainnista ja syksystä, vielä elo-syyskuussa löytää kerättäviä ruohovartisia kasveja. Suurin osa ruohovartisista kasveista tosin kukkii kesä-heinäkuussa, joten kukkivaa yksilöä saattaa olla vaikea löytää. Tämän vuoksi touko-kesäkuu ovat parasta keruuaikaa.

j) Keräämäni kasvi ehti nuutua ennen kotiin pääsyä.

Lämpimällä säällä näin tuppaa tapahtumaan. Nuutumista voi yrittää ehkäistä siten, että kasvin sujauttaa varovasti muovipussiin, jonka sisällä on kostutettu talouspaperi tai vastaava. Märkä paperi pitää kasvin muovipussin sisällä kosteana jonkin aikaa. Yksi vaihtoehto on asetella kasvi samantien kuivauspaperin tai vaikka kirjan väliin, jolloin nuutuminen ei enää haittaa, vaan kasvi on jo aseteltu kuivausta varten. Lämpimällä säällä kasvit kannattaa kerätä aamulla jolloin on viileämpää ja nuutuminen hitaampaa.

k) Kasvini homehtui kuivauksen yhteydessä.

Jos kasvin on kerännyt sateella tai kasvi muuten on hyvin kostea, se täytyy varovasti taputella kuivaksi vaikkapa talouspaperilla ennen kuivauspaperin väliin laittamista. Kuivausprosessin aikana imupaperi on vaihdettava päivän parin välein, jottei kasvi pääse homehtumaan. Homehtunut kasvi ei näytä kovin hyvältä kasvitaulussa, joten valitettavasti homehtuneen tilalle on kerättävä ja kuivattava uusi kasvi.

l) Kuivamassa olevan kasvin kasvilappu hävisi ja nyt en tiedä mistä ja milloin olen tämän kasvin kerännyt. Mitä tehdään?

Irtolappuset tuppaavat tippumaan kuivamassa olevan pinon välistä. Kasvin keruutiedot kannattaakin joko kirjoittaa erilliseen vihkoon juoksevalla numeroinnilla ja merkitä sama numero imupaperina käytettävän sanomalehden päälle. Keruutiedot voi myös kirjoittaa itse sanomalehteen. Yksi vaihtoehto on tallentaa tiedot sähköiseen muotoon.

m) Kuivamassa ollut kasvipinoni meni roskiin. Mitä tehdään?

Myös koirien on joskus raportoitu syövän juuri valmistuneita täyden kympin kotiesseitä. Pinkkoja saattaa joskus joutua oikeastikin vahingossa paperinkeräykseen, sillä kotioloissa kasvit laitetaan yleensä sanomalehtien väliin kuivumaan. Tämän harmillisen tapahtuman estämiseksi kuivamassa oleva kasvi-sanomalehtipino kannattaa merkitä huolella.

n) Kuinka monta kasvia pitää kerätä?

Ei ole olemassa mitään sääntöä, monta kasvia oppilaan kuuluisi kerätä omaan herbaarioonsa. Lukumäärät vaihtelevat viidestä aina kolmeenkymmeneen yhden kesätehtävän aikana. Joskus alakouluissa kasveja kerätään useana vuonna. Opettaja saattaa antaa oppilaalle mukaan lajilistan, jonka mukaan lajit tulee kerätä tai tehtävän voi jättää avoimeksi. Helpotusta tehtävään voi tuoda myös vaihtoehto, jossa jokainen kerää yhden kasvin luokan yhteiseen herbaarioon.

o) Entä jos kasvit eivät kerta kaikkiaan kiinnosta?

Entäpä kerättävä kohde olisikin jokin toinen? Mitä jos vaihtoehtona olisi kivet tari perhoset tai kovakuoriaiset? Entä voisiko kasvien sijaan ottaa kuvia linnuista, pilvistä, jääkauden merkeistä tai muusta vastaavanlaisesta?

Olipa kerättävä kohde mikä tahansa, samalla oppii myös muutakin. Joitakin helpottaa perinteisen kuivatetun kasviston tekemisen sijaan digikasvion tekeminen. Kasvien kuvaaminen vähentää monta kiperää työvaihetta, lopputulos voi olla näyttävä ja informatiivinen ja lisäksi harvinaisetkin kasvit voi ottaa mukaan omaan kokoelmaansa, koska niitä ei kerätä ja vahingoiteta. Teknillinen säväys saattaa myös innostaa jo itsessään joitakin kameroista, kännyköistä ja tableteista kiinnostuneita.

Eläinten keräämisessä tulee vastaan eettisiä kysymyksiä, joihin on syytä perehtyä. Onko oikein esimerkiksi tappaa perhosia koulutyötä varten? Entä osataanko tunnistaminen varmasti tehdä niin, ettei se aiheuta kohteelle tarpeetonta kipua tai varsinkaan uhanalainen eläin ei vahingossa kuole dokumentoinnin yhteydessä?

Joskus voi olla myös opettajalla peiliin katsomisen paikka. Opettajan suurimmat erheet kasvien keräyttämisessä ovat puutteelliset ohjeet ja yhdessä harjoittelun vähyys. Kasvien keräämistä on syytä harjoitella oppilaiden kanssa yhdessä. Jos kasvien keräämisen antaa kesätehtäväksi, toukokuussa olisi hyvä mennä yhdessä luontoon ja käydä työn kaikki vaiheet huolellisesti läpi. Suurimmat ongelmat ovat usein liittyneet siihen, etteivät oppilaat ole selvillä, mitä heidän tulisi tehdä.

Jos luokasta löytyy useampia vastahakoisia kerääjiä, voidaan tehdä niin, että jokainen oppilas kerää yhden tai kaksi kasvia ja luokka tekee yhdessä yhden herbaarion. Silloin ollaan päästy edes alkuun luonnon monimuotoisuuden havainnoinnissa ja ihmettelyssä.

p) Kannattaako opettajan antaa oppilaalle valmis nimilista kerättävistä kasveista vai vapaat kädet?

Tähän ei ole olemassa mitään yhteistä sääntöä, vaan tässä on edettävä maalaisjärjen ja soveltuvuuden mukaan. Joskus valmis nimilista auttaa oppilaita tehtävän tekemisessä. Samalla tulee varmistettua, että oppilas kerää erilaisia ja erityyppisiä kasveja erilaisilta kasvupaikoilta ja samalla oppii varmasti tunnistamaan tiettyjä kasvilajeja. Jos kerääminen ajoittuu pääasiassa touko- ja elokuulle, vapaampi tehtävänanto voi olla järkevämpi. Silloin oppilas kerää niitä kasveja, jotka löytyvät kukkivina.

Kuvituskuva: Maksim Shutov / Unsplash

2.6 Mistä lajien nimet tulevat?

Teksti on julkaistu alunperin Naturan numerossa 1/2015 ja siihen on tehty tätä verkkosivua varten päivityksiä vuonna 2025. Teksti: Hannu Eskonen ja Hannele Heino

Suomessa toimii useita eri eliöryhmiin erikoistuneita yhdistyksiä ja toimikuntia, joiden yhtenä päätehtävänä on ollut suomenkielisen nimistön luominen omalle eliöryhmälleen. Suomalaisten runsastunut matkailu ulkomailla ja lisääntynyt tietämys ja tiedonvälitys erilaisista eksoottisista lajeista on lisännyt toiveita saada maapallon eri eliölajeille myös suomenkieliset nimet.

Monilla ryhmillä on oma erityinen nimistötoimikunta, joka tekee yhteistyötä Biologian Seura Vanamon kanssa. Vanamo pyrkii koordinoimaan suomenkielisen nimistön kehitystyötä. Tarvittaessa apuun kutsutaan myös Kielitoimisto. Olemme koonneet tähän lähteitä, joista lajinimiä voi halutessaan etsiä.

Suomen lajien viralliset nimet voi löytyvät Laji.fi -sivustolta. Luetteloon kootaan ajantasainen tieto Suomessa esiintyvistä eliölajeista, niiden nimistöstä, esiintymisestä sekä biologisista ja hallinnollisista ominaisuuksista. Uusin versio on vuodelta 2024.

Nisäkkäät

Nisäkkäiden suomenkieliset nimet ovat herättäneet runsaasti keskustelua nimistötoimikunnan esitettyä oman ehdotuksensa koko maailman nisäkkäiden nimiksi vuonna 2008. Nimistötoimikunta on itsenäisesti toimiva ryhmä, joka antaa ehdotuksensa julkisesti kommentoitavaksi ja lausuntokierrokselle. Nimistön hyväksymisestä päätetään kommenttien ja lausuntojen käsittelyn jälkeen. Ehdotuksen julkaisusta huolehtii Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Virallisia nimiä ei vielä ole. Nimistötyöryhmä on ottanut aikalisän, koska  tiedettiin, että maailman nisäkkäistä on tulossa uusi laaja, ajantasaistettu teossarja, jossa on mm. yli tuhat uutta lajia ja paljon suku/heimo- jne tason muutoksia geneettisten tutkimusten ansiosta. Tämä uusi tieto haluttiin ottaa mukaan, jotta uusi nisäkäsnimistö ei olisi lähes välittömästi ilmestyttyään vanhentunutta tietoa. Myös Kotus (=kotimaisten kielten keskus) saa ehdotuksen nähtäväksi ja kommentoitavaksi ennen sen julkaisua. Uusi nisäkäsnimistö saattaa tulla julkisuuteen jo vuoden 2025 loppuun mennessä.

Maailman nisäkäslajien tietopankki löytyy verkosta osoitteesta https://www.mammaldiversity.org/. Uusin versio on kesältä 2024. Siitä löytyy tiedot 6753 nisäkäslajista, joista 113 on äskettäin sukupuuttoon kuolleita, joka tarkoittaa, että ovat kuolleet sukupuuttoon 1500-luvun jälkeen. Nämä kaikki lajit tulevat uuteen nimistöön.

Linnut

Myös lintuharrastajien valtakunnallisella yhdistyksellä BirdLife Finlandilla on oma nimistötoimikunta, joka on jo luonut kattavan nimistön koko maailman tunnetulle lintulajistolle. Luettelo löytyy sekä kirjallisena, että digitaalisessa muodossa: https://www.birdlife.fi/lintutieto/maailman-lintulajien-suomenkieliset-nimet/

Matelijat ja sammakkoeläimet

Maailmassa tunnetaan tällä hetkellä matelijoita yli 9 500 lajia ja sammakkoeläimiä reilu 7 000 lajia. Näistä vain murto-osalla on suomenkielinen nimi, eivätkä läheskään kaikki käytössä olevat nimet ole vakiintuneita: samalla lajilla voi olla useita nimiä, tai sama nimi saattaa viitata useampaan eri lajiin. Tuhansien lajien lisäksi suomenkielinen nimi puuttuu myös lukuisilta suvuilta, heimoilta ja muilta taksoneilta. Nimistötoimikunnan tavoitteena on tuoda selkeyttä tähän kaaokseen ja luoda suomenkielinen nimistö matelijoille ja sammakkoeläimille. Monien muiden eläinryhmien parissa toimivia toimikuntia on ollut olemassa jo vuosia. Matelijat ja sammakkoeläimet olivat ennen vuotta 2007 ainoat selkärankaisryhmät, joille ei ollut olemassa omaa nimistötoimikuntaa.

Toistaiseksi suomenkieliset nimet ovat saaneet krokotiilieläimet ja Euroopan sammakkoeläimet ja matelijat. Nimistöhaku löytyy osoitteesta: https://www.herpetomania.fi/nimisto/index.html 

Kalat

Maailman 506 kalaheimoa ja 8454 kalalajia myös suomen kielellä löytyy kirjasta: Varjo, Markku, Koli, Lauri ja Harri Dahlström (2004). Maailman kalojen suomenkieliset nimet.

Selkärangattomat eläimet

Tämän jättimäisen eläinryhmän kaikkien lajien nimeäminen tulee viemään aikaa varmasti vuosikymmeniä. Ulkomaiset lajit ovat suurimmaksi osaksi nimeämättä tyystin, valitettavasti myös suomalaiset lajit ovat useimmiten vailla nimiä. Viime aikoina monien lajiryhmien harrastajat ovat aktivoituneet ja tuottaneet opaskirjoja omista lajiryhmistään. Aikaisemmin lajitasoisia kirjoja ei ollut olemassakaan. Nyt koko suomalainen lajisto löytyy yksistä kansista ja otuksille on myös annettu suomalaiset nimet. Seuraavassa tuoreimpia lähdekirjoja:

Perhoset

Perhosten suomenkielisiä nimiä voi etsiä kirjoista:

  • Nissinen, K. (2013). Lennä, safiirisoturi. Maailman päiväperhoslajien suomenkieliset nimet. Osa 1. Ritariperhoset. Kaaliperhoset. Täpläperhoset
  • Silvonen, K., Top-Jensen, M. ja Fibiger, M. (2014). Suomen päivä- ja yöperhoset
Hämähäkit (hämikit)

Hämähäkkien uusitut ja uudet nimet julkaistiin vuoden 2025 alussa. Suomen hämähäkkityöryhmä on yhdessä hämähäkkiharrastajien kanssa luonut suomenkieliset nimet kaikille Suomessa esiintyville hämähäkkilajeille. Yhteensä uuden virallisen nimen sai 644 lajia, sekä muutama naapurimaissa esiintyvä hämähäkkilaji. 

Hämähäkkien nimistö on uusittu kokonaan.  Nimistö on varmasti radikaalein nimistömuutos eläimistössämme. Nimistötoimikunnan tavoitteena oli lyhentää nimiä ja tehdä niistä samalla lajeja paremmin kuvaavia. Lähes jokaisen hämähäkin nimi muuttui. Jo pelkkä hämähäkki –nimikin on nykyään hämikki.

Suomen hämähäkkien uudistetut nimet löytyvät Suomen lajitietokeskuksen laji.fi-tietokannasta: https://info.laji.fi/etusivu/taksonomian-hallinta/lajiluettelo/
(Tee excel-tiedostoon haku “Araneae”)

Muut hyönteiset
  • Heliövaara, K., Mannerkoski, I. ja Siitonen, J. (2004). Suomen sarvijäärät.
  • Haarto, A. ja Kerppola, S. (2007). Suomen kukkakärpäset.
  • Heliövaara, K. ja Roslin, T. (2009). Suomen lantakuoriaiset.
  • Karjalainen, S. (2010). Suomen sudenkorennot.
  • Karjalainen, S. (2009). Suomen heinäsirkat ja hepokatit.

Putte –projektilla tarkoitetaan puuttellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmaa. Se on ollut käynnissä vuodesta 2009 ja jatkui vuoteen 2016, toinen vaihe oli käynnissä vuosina 2021-2022. Projektin yhtenä tavoitteena on tuottaa tutkijoille, viranomaisille ja harrastajille käyttökelpoisia määritysoppaita eri eliöryhmistä. Samalla kirjoihin kootaan koko lajiryhmän suomalainen lajisto ja annetaan niille nimet. Tähän mennessä on jo ilmestynyt määritysoppaat seuraavista lajiryhmistä.

  • Rintala, T. ja Rinne, V. (2011). Suomen luteet.
  • Rintala, T., Kumpulainen, T. ja Ahlroth, P. (2014). Suomen verkkosiipiset.
  • Koivunen, A., Malinen, P., Ormio, H., Terhivuo, J. ja Valovirta, I. (2014). Suomen kotilot ja etanat.
  • Heliövaara, K., Mannerkoski, I., Muona, J., Siitonen, J. ja Silfverberg, H. (2014). Hyppivät ja hohtavat – Suomen sepät, rikkasepät, sepikät ja jalokuoriaiset.
  • Pohjoismäki, J., Haarto, A. ja Kakko,I. (2023) Suomen petokärpäset sukulaisineen
  • Mutanen, M., Kiljunen, N., Prous, M., Paukkunen, J. & Pitkänen, K.(2024). Suomen sahapistiäisten suomenkielinen nimistö (pdf). Kirja ilmestynee ennen vuoden 2025 loppua.

Kasvit

Suomalaisten kasvien nimistö on pääosin vakiintunut käyttöön. Helpoiten nimet löytää kirjasta: Mossberg, B. ja Stenberg, L. (2003). Suuri Pohjolan kasvio.

Lisäksi:

Puista on tehty oma puuvartisten kasvien nimiluettelo, jonka tarkoitus on tarjota helppokäyttöinen työkalu sellaisille jotka joutuvat työssään tai harrastuksensa parissa miettimään mikä on jonkin puulajin (tai muun puuvartisen kasvin) käypä tieteellinen tai suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen nimi. Luetteloa voi käyttää myös jos haluaa selvittää, mikä on kirjallisuudesta löytyvän vieraskielisen nimen suomenkielinen vastine. Kaikki luettelon lajit ovat sellaisia, joita kasvaa joko luontaisesti tai viljeltynä ainakin jossain päin Suomea.

Jäkälät

  • Putte –projekti on tuottanut myös perusteellisen jäkäläoppaan: Stenroos, S., Ahti, T., Lohtander, K. ja Myllys, L. (2011). Suomen jäkäläopas.   
  • Stenroos, S., Velmala, S., Pykälä, J. ja Ahti, T. (2025) Suomen rupijäkälät.                              

Sienet

Sienimaailmallakin on omat julkaisunsa.

  • Salo, P., Salo, U. ja Niemelä, T. (2006). Suomen sieniopas.
  • von Bonsdorff, T., Kytövuori, I., Vauras, J., Huhtinen, S., Halme, P., Rämä, T., Kosonen, L. ja Jakobsson, S. (2014). Sienet ja metsien luontoarvot.
  • Härkönen, M. ja Sivonen, E. (2011). Limasienet.
  • Niemelä, T. (2005). Käävät –puiden sienet. 
  • Niemelä, T. (2016). Suomen käävät.
  • Stenroos, S., Ahti, T. ja Salo, V. (2020). Härmät, noet, ruosteet.
Kuvituskuva: Kristine Cinate / Unsplash

3) Oppilaalle

Hienoa, että olet tekemässä eliökokoelmaa! Kasvien keräämistä on hyvä harjoitella ensin yhdessä opettajan tai oman aikuisen kanssa. Tärkein sääntö on tunnistaa kasvi ennen sen keräämistä, sillä tunnistaminen on helpompaa kasvin omalla kasvupaikalla. Samalla varmistuu, että et vahingossa kerää uhanalaisia lajeja.

Kasvien kerääminen kannattaa alusta lähtien tehdä tieteellisten ohjeiden mukaan. Näin voit osallistua arvokkaalla tavalla tieteen tekemiseen.

Tältä sivulta löydät kaikille Suomen koululaisille suunnattuja yleisiä ohjeita. Oma opettajasi voi antaa vielä tarkempia ohjeita kokoelman tekemiseen ja esimerkiksi kasviluettelon, jonka avulla kokoelmaan tulevat kasvit valitaan. Hän saattaa esimerkiksi edellyttää, että jossain kasvikuvassa on näkyvissä jokin yhdessä sovittu asia tai esine (esimerkiksi nimilappu).

3.1 Ohjevideot: Näin tunnistat, kuvaat, keräät ja prässäät kasveja

Näiden ohjevideoiden avulla saat kerättyä kasvion oikeaoppisesti Anttonin ohjeiden mukaan.

3.2 Näin teet keruukasvion

  1. Kulje luonnossa ja valitse kerättävä kasvi.
  2. Tunnista kasvi ennen keräämistä kasvin kasvupaikalla.
  3. Tunnistusapuna voit käyttää kasvikirjoja, tai esimerkiksi pinkka.helsinki.fi– verkkosivua. Voit myös hakea tekoälyllä toimivia lajintunnistussovelluksia puhelimen sovelluskaupasta (esim. Flora incognita, joka toimii myös suomeksi).
  4. Älä ota kasvupaikan ainoaa yksilöä.
  5. Ota kuva kasvupaikasta, jos haluat liittää sen kasvioosi. Jos opettaja on antanut ohjeen, että kasvupaikkakuvassa pitää näkyä jokin tunnistettava esine, muista ottaa kuva myös sen kanssa.
  6. Kerää valitsemasi kasvi aivan juuresta, mutta ei juurineen, ellei kasvi ole todella yleinen esim. voikukka.
  7. Numeroi keräämäsi kasvit muistilapulle/muistivihkoon ja kirjoita samalla kasvin nimi, keräyspaikka, kasvupaikan kuvailu ja keräyspäivämäärä. Laita kasvi joko heti prässiin tai varovasti muovipussiin, jossa on vähän kosteutta.
  8. Vie kasvi mahdollisimman pian sisälle kuivumaan.
  9. Asettele kasvi esim. sanomalehden (tai muun ns. imupaperin) väliin niin, että osa lehdistä on alapinta ylöspäin ja mahdollinen kukka/kukinto olisi mahdollisimman siististi esillä. Pitkiä varsia voi varovasti taittaa.
  10. Kirjoita kasvin numero tai keruutiedot muistivihkostasi joko suoraan imupaperiin tai erilliselle paperilapulle, jonka sujautat kasvin kanssa samaan kuivausväliin. Näin et unohda, mikä kasvi on kyseessä ja milloin ja mistä se on kerätty.
  11. Laita kasvi imupapereineen pahvien väliin (esim. pahvilaatikon aaltopahvi) ja asettele päälle kasa kirjoja painoksi. Painoa pitää olla tarpeeksi, mutta ei liikaa. Jos sinulla on kasviprässi, asettele kasvit prässiin.
  12. Vaihda parin päivän välein imupaperia, ettei kasvi homehdu.
  13. Kun kasvi on kuiva, ota se varovasti pois kuivauspaperin päältä.
  14. Asettele kasvi valkoisen A3-kokoisen pahvin päälle. Ota pieniä teipinpalasia, joilla teippaat kasvin siististi kiinni pahviin. Kasvin voi myös ommella pahviin kiinni (solmukohdat pahvin takapuolelle).
  15. Lopuksi tee kasvilappu valmiiksi (n. 5cmx10cm kokoinen). Lapussa tulee olla:
    -Kasvin lajinimi suomeksi/ruotsiksi ja tieteellinen nimi
    -Keräyspaikkakunta ja -paikka (jos mahdollista, niin koordinaateilla)
    -Kuvailu kasvupaikasta mahdollisimman tarkasti
    -Keräyspäivämäärä
    -Kerääjän nimi
  16. Liimaa kasvilappu pahvin oikeaan alakulmaan.
  17. Ensimmäinen kasvitaulusi on valmis!
  18. Kokoa sivuista eli kasvitauluista oma kasviosi.

4) For parents: Information on the schools species collection in English

“Eliökokoelma” = species collection

What is a species collection?

In the Finnish school curriculum, every high school student should compile a species collection. Traditionally the collection has been an herbarium, a collection of pressed and dried plants. Nowadays, the collection can be of any species group and is in most cases a photographic documentation of the species in their natural environment. 

What and where to observe or collect?

The collection must consist of species seen in real life, in nature. The aim is to encourage youth to spend time in nature and to learn to observe biodiversity. They should learn to identify species in their environment. Therefore, it must be proven that the student was making the observations and taking the photographs themselves. There exists several websites and mobile apps to help you with species identification, and using traditional books is perfectly fine too.

Is it legal to collect species specimens?

The answer is no in most cases, but in some cases yes:
In Finland the Everyman’s Right grants access to nature and gives everyone the right to do several things in nature without explicitly asking for a permission if nature is not harmed in any way. The rights include the collection of:
– Edible berries and mushrooms
– Herbaceous plants (but not endangered species)
– Fishing with a simple rod
You are not allowed to collect parts of living trees, moss or lichen without a permission from a landowner. Do not disturb any animals when observing them. Read more about the Everyman’s Right behind this link:
https://www.luontoon.fi/en/activities/hiking-and-outdoor-recreation/everymans-rights

How to collect a photographic species collection?

When taking photographs of a species it is essential to show the species so that it can be recognised with certainty. This means that there must be several photographs:
– A photo of the environment in which the species is living
– A full photo of the entire individual
– Close-up photos of the features that are important for the species identification, e.g. in plants the leaves or on mushrooms the structure beneath the cap
– Also, the teacher might request that in the photographs there should be a unique identifier for the collector, that will prove that they have taken the photograph themselves. This can be e.g. a piece of paper with the collector’s name or a small item such as a piece of Lego. The item will also act as a scale for the size of the species.

As for moving animals, placing the identifier or scale item next to them can be difficult and is therefore nor necessary in those cases. Also, animals such as birds might be seen from a longer distance and cannot and shouldn’t be photographed from too close.

There are instructions for making a plant collection, in Finnish. They are found here:

Can I help my child in making the species collection?

In most schools this is even encouraged. You can go outdoors together to make the species observations and you can provide help in identifying species. Bear in mind though that the student must make the collection themselves and learn to identify species by themselves. If you are uncertain, ask more from you childs biology teacher.

Kuvituskuva: Tatiana Koroleva / Unsplash